Lindström – Henkilöstön vastuullisuusosaaminen uudelle tasolle

Vastuullisuus peliksi – Lindströmin tapa tuoda arjen teot näkyväksi

Lindström halusi tehdä vastuullisuudesta koko henkilöstön yhteisen asian – ei vain raporttien ja strategiadokumenttien tasolla, vaan aidosti arjen teoissa näkyväksi. Ratkaisuksi löytyi yhteistyö Muutostaidon kanssa ja vastuullisuuspeli, joka toi teeman eläväksi koko organisaatiossa.

Vastuullisuustrategia koko henkilöstön asiaksi

Lindström on kansainvälinen, vuonna 1848 perustettu perheyritys, jonka liiketoiminnan ytimessä on kiertotalous: tekstiilipalvelut perustuvat vuokraukseen, huoltoon ja kierrätykseen. Vastuullisuus on siten osa koko liiketoiminnan DNA:ta. Suomen organisaation henkilöstön arkeen teema haluttiin tuoda uudella, osallistavalla tavalla – pelillistämisen avulla.

Yhteistyö Muutostaidon kanssa lähti liikkeelle ajatuksesta, että vastuullisuusaiheita ei voi käsitellä pelkillä PowerPointeilla. Teemat koettiin monimutkaisiksi ja vaikeasti sanotettaviksi. Ratkaisuksi kehitettiin vastuullisuuspeli, joka mahdollistaa keskustelun, vuorovaikutuksen ja oman näkökulman tuomisen esille.

Pelissä ei ole vääriä vastauksia – jokainen saa kertoa näkemyksensä, ja keskustelusta syntyy yhteinen ymmärrys. Lindström päätti toteuttaa pelin fyysisenä lautapelinä, jotta kasvokkaiset kohtaamiset ja keskustelut vahvistavat kokemusta.

Miten peli toteutettiin?

Vastuullisuuspeli suunniteltiin tiiviissä yhteistyössä Lindströmin HR:n, viestinnän ja tuotannon vastuullisuustyöryhmän sekä Muutostaidon konsulttien kanssa. Peli pohjautui Lindströmin todella laajaan vastuullisuusraporttiin, mutta sen sisältö saatiin muotoiltua arkikieliseksi ja käytännönläheiseksi Muutostaidon pitkän pelikysymysten muotoilun kokemuksen avulla. Muutostaito valmensi Lindströmin sisäiset kulttuurikapteenit pelin fasilitaattoreiksi. Fasilitaattorit toteuttivat pelit eri tulosyksiköissä 4–6 hengen joukkueissa ja pelien kesto mukautui joustavasti tilanteisiin. Pääosa peleistä pelattiin noin kahden tunnin kestoisina, jolloin koko peli pelattiin kerralla läpi. Joissakin tilanteissa peliä on pelattu pala kerrallaan, esim. kahvitaukojen yhteydessä.

Pelikysymykset käsittelivät Lindströmin Vastuullisuusstrategian tärkeimmät osa-alueet ympäristövastuun ja sosiaalisen vastuun alueilta. Kysymykset rakennettiin siten, että ne sisälsivät myös Lindströmin vastuullisuustietoa, jotta sitoutumisen lisäksi myös vastuullisuusosaaminen henkilöstössä lisääntyy.

Jokaisessa pelissä syntyi keskustelua, oivalluksia ja myös konkreettisia kehitysehdotuksia tuotannon ja asiakastyön kehittämiseen.

Yhteistyön lähtökohdat

Tavoite: Tehdä vastuullisuudesta arjen tekoja ja koko henkilöstön yhteinen asia.
Ratkaisu: Vastuullisuuspeli, jonka fasilitoivat Lindströmin omat kulttuurikapteenit Muutostaidon valmennuksella.

Mitä tehtiin?

✅ Pelin sisällön suunnittelu Lindströmin vastuullisuustyöryhmän kanssa
✅ Kulttuurikapteenien valmennus pelin fasilitoijiksi
✅ Vastuullisuuspeli toteutettiin lautapelinä suomeksi ja englanniksi
✅ Peluutus eri tulosyksiköissä joustavasti: koko kahden tunnin sessioina tai lyhyinä osioina
✅ 80 % Lindströmin Suomen henkilöstöstä on osallistunut peliin
✅ Peleissä syntyi konkreettisia kehitysehdotuksia tuotannon ja asiakastyön parantamiseksi

Miksi vastuullisuutta pelattiin?

Sisältö. Arkikieliset kysymykset tekivät vastuullisuudesta ymmärrettävää kaikille.
Konsepti. Peli mahdollisti avoimen dialogin – myös niille, joiden ääni ei yleensä kuulu palavereissa.
Arjen teot. Teemat sidottiin konkreettisesti työntekijän arkeen: esimerkiksi tekstiilien korjaaminen nähtiin vastuullisuustekona.
Tuloksellisuus. Pelien aikana nousi esiin lukuisia kehitysideoita ja kehitystoimenpiteitä, joita Lindström vie eteenpäin.
Sitoutuminen. Kulttuurikapteenien fasilitoimat pelit loivat yhteisöllisyyttä ja lisäsivät ymmärrystä.

”Meillä vastuullisuus ei ole uutta – se on liiketoimintamme ydin. Pelin avulla saimme kuitenkin koko henkilöstön mukaan keskustelemaan ja oivaltamaan, mitä vastuullisuus tarkoittaa juuri heidän arjessaan.”
Jenni Hintzell, henkilöstöjohtaja, Lindström


Tulokset

✅ Vastuullisuus siirtyi kalvoilta arjen tiimeihin ja taukokeskusteluihin
✅ Peli tuotti konkreettisia kehitystoimenpiteitä, joita viedään eteenpäin tuotannossa ja asiakastyössä
✅ Peli vahvisti Lindströmin WeCare-kulttuuria

Muutostaito voi tukea vastuullisuusstrategian implementointia pelillisillä tai muilla dialogisilla työkaluilla. Prosessi voi sisältää vain yksittäisiä työpajoja, tai se voi muodostaa laajemman koko organisaatiota koskevan muutosmatkan. Muutostaito on fasilitoinut työpajoja suomeksi, englanniksi, ruotsiksi ja saksaksi. Laajemmissa projekteissa kannattaa hyödyntää organisaation sisäisiä fasilitaattoreita tai esihenkilöitä.

Pidemmissä muutosmatkoissa tuemme tavoitteiden saavuttamista systemaattisesti hyödyntämällä johdon ja esihenkilöiden välipysäkkejä ja tavoitteiden toteutumisen mittaamista käytännön tasolla.

Lisätietoja:
Sabina Ågren-Hellman
sabina.agren-hellman@muutostaito.fi
+358 50 486 0124